Matias

Valtamedia

Tätä toimittajat eivät halua sinun tietää Trumpista

Kuten moni tietää, vasemmistohenkinen valtamediamme vaikenee, jos olisi Trumpista positiivista kerrottavaa. Mitä uutisia siis on ajettu marginaaliin tai jätetty kokonaan kertomatta?

 

Trump tunnetusti kiertää maata puhumassa kansalle, eikä yleisöstä ole pulaa. Esimerkkinä Arizonan tapahtuma, missä ties kuinka monet (ainakin tuhannet) kiinnostuneet joutuivat jäämään ulos ja seurasivat puhetta jättinäytöltä.

 

Suuri kapinallisilta - Väyrynen, Harkimo ja Hirvimäki samaan studioon

Neljän viime vuoden aikana, jonka olen ollut ruohonjuuritason kapinallisena muutoksen etulinjassa, suomalainen valtamedia on yrittänyt vaieta ja vaikeuttaa Nukkuvien (aik. Unitas kansanliike) pääsemistä ihmisten tietoisuuteen kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Valtamedian inhokit ja suosikit

Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedian inhokit ja suosikit

Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Tonttuisku YLE:een

"Valtamedia on osa ongelmaa" lukee Nukkuvien puolueohjelman luvussa 5. 

Koska iskällä on paljon muutakin tekemistä kuin koko aikaa työntää narulla suomalaista "sitoutumatonta" valtamediaa, päätimme me "Nukkuvien demokratiatontut" itse mennä paikan päälle kertomaan asiamme:

Harkimo vai Hirvimäki – Liike Nyt vai Nukkuvat?

Keskisuomalainen otsikoi eilisessä jutussaan Harry Harkimoa lainaten: ”Liike Nyt päättää syyskuussa vaaleihin lähtemisestä – "Kiinnostus on ollut paljon suurempaa kuin osasin kuvitella”

Perussuomalaiset kovassa nousussa

Poliittisessa ilmapiirissä on isoja merkkejä siitä, että perussuomalaiset ovat tekemässä kovaa nousua. On selvää, että media, puolueet, ym tahot tekevät ”hiljaisia” gallupeja puolueiden kannatuksista eduskuntavaalien lähestyessä.

 

Löin kossupullosta vetoa valtamedian päätoimittajien kanssa!

Suomalaiskansalliseen tyyliin silloin kun haastetaan haastetaan kunnolla – löin kossupullon vedon jokaisen suomalaisen valtamedian päätoimittajan kanssa. Oli siinä myös kuohuviinivaihtoehto.

Oheinen sähköposti lähti minulta joku aika sitten noin sataan toimitukseen ja eri toimittajille:

”Hei,

Nukkuvien päätoimittajatentti – kaikkien aikojen haaste valtamedialle!

Tämä on avoin kirjeeni suomalaisen valtamedian päätoimittajille. 

Se sisältää tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä – tai voi, mutta päätoimittajien on paha sen jälkeen enää puhua ”puolueettomasta”, ”sitoutumattomasta” tai ”riippumattomasta” valtamediasta.

Avoin kirjeeni ei käsittele puolueiden omia äänenkannattajamedioita, sillä ne eivät ole ongelma tässä yhteydessä. Ongelma on puolueettomaksi julistautunut valtamedia, joka ei ole puolueeton vaan enemmänkin suoranainen nykysysteemin ylläpitomedia.

 

Hiilidioksidi Harkimo

Missikisoissa on ollut tapana valita "lehdistön ihannetyttö". Miksi emme vie samaa tapaa myös suomipolitiikkaan siten, että vuoden lopussa pikkujouluaikaan valittaisiin aina "lehdistön (poliittinen) ihannepoika tai -tyttö"?

Ehdotan Harry Harkimoa ja Mikael Jungneria lehdistön ihannepojiksi vm 2018! 

Ehdotukseni perustuu siihen vakuuttavaan verkostoitumiseen ja kiipimiseen mitä nämä veljekset ovat nykysysteemin (ja vähän muunkin) syövereihin ja sisäpiireihin tunkeutuessaan esittäneet. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä