Matias

Kaikki blogit puheenaiheesta Sairas Sote

Onko Stalinin poliittinen ohjaus hiipimässä Suomeen?

Mestariluokka näytelmässä Josif Stalin vaati vuonna 1948 Sergei Prokofjevia ja Dmitri Šostakovitšia säveltämään hänen makunsa mukaan. Säveltäjät eivät ymmärtäneet säveltää valtiota parhaiten palvelevia sinfonioita ja valtionjohtajan oli opetettava kuinka sävelletään.

Eikö tuleva oikeuskansleri tunne perustuslakia?

Perustuslaki­valiokunnan mukaan esitys sotesta ei ole perustuslain mukainen. Valmistelun keskeinen asiantuntija on ollut tuleva oikeuskansleri Tuomas Pöysti.  Miksi hän ei ole tehnyt tätä selväksi hallitukselle ja meille kansalaisille vaan on ollut ajamassa onnetonta lakia eteenpäin härkäpäisesti?

Miksi valinnanvapaus sotessa mättää?

Sote on venähtänyt ja kun asia pitkittyy se mutkistuu. Miksi valinnanvapaus on niin vaikea järjestää? Siksi että valinnanvapautta yritetään syöttää tavalla joka on aivan epänormaali toimintatapa. Eihän siinä edes ole mitään vapautta, kun asiakkuus sidotaan määräajaksi valittuun palveluun.

Miksi yhtä kaupunkia kuritetaan vuodesta toiseen?

Hovioikeus, hallinto-oikeus ,lääninhallitus, pari paperitehdasta, yliopiston sivupiste, hätäkeskus.  Kyseessä ovat  osa Kouvolan viime vuosina kokemista menetyksistä työpaikkoina ja verotuloina.

Ohjaammeko Soten tuottamaan terveyttä vai sairautta?

Yritän nyt auttaa meitä kaikkia saamaan otteen siitä, mistä Sotessa on oikein kysymys. Kysymyshän on uudistushankkeesta, josta on tullut puolueiden valtapolitiittinen vääntö rakennettavan mallin piirteistä vaikka alunperin piti rakennettavan kansalaisten elämää parantava nopeamman ja paremman palvelunsaatavuuden kustannustehokas uudistus. Esitän tavan saada Sote ohjautumaan terveyden tuottamiseen sairauden lisäämisen sijaan.

Mitä SOTE tarkoittaa kansalaiselle?

Siitä ei tajua yhtään mitään. Muuta kuin että rahoitusvastuu siirretään julkiselta yksityiselle, Ja tämäkin on jo tapahtunut vanhusten laitoshoidossa - pikkuhiljaa. Eli kansalainen maksaa enemmän.

Nyt tuntuu että on tapahtunut jotain vallankumouksellista, mutta mitä se on? Monta vuotta on vatkattu SOTEa. Ja nyt yhtäkkiä jokaikinen puolue sulassa sovussa ja yhdessä hymyssä suin hehkuttaa SOTEn ihanuutta!

Mutta mitä kansalainen saa SOTEsta? Ihan sama mitä himmeleitä rakennetaan; tarkoitan konkreettisesti? Voisiko joku kertoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä