Matias

Kaikki blogit puheenaiheesta Potilasturvallisuus

Joka kolmas käyttää luontaishoitoja - alalle oma laki

Luontaishoidoille tai täydentäville hoitomuodoille (CAM, complimentary and alternative medicine) ei Suomessa ole omaa lainsäädäntöä. Luontaishoitoala noudattaa kuitenkin muita lakeja koskien esimerkiksi yritystoimintaa tai kuluttajansuojaa. Alaa koskevalle omalle lainsäädännölle olisi tarvetta jo siitäkin syystä, että joka kolmas suomalainen on luontaishoitojen käyttäjä.

Toteutuvatko muistisairaiden ihmisoikeudet?

Muistisairauteen voi liittyä käyttäytymistä, jonka ympäristö voi kokea häiritseväksi tai vaikeasti hallittavaksi. Taustalla voi olla tunnetilaan tai tarpeiden ilmaisemiseen liittyvät syyt. Usein puhutaan käytöshäiriöistä tai haasteellisesta käyttäytymisestä, joka on parempi termi. Tällöin ammattitaitoiset hoitotyöntekijät pohtivat aina, mikä on käyttäytymisen syy, eivätkä määrittele käyttäytymistä sairauden oireeksi. Hoitajien haasteena on pyrkiä selvittämään, mikä viesti käyttäytymiseen liittyy ja mitä muistisairas yrittää kertoa käyttäytymisellään.

Rokotus on terveydenhuoltohenkilöstölle vapaaehtoinen – mutta vain näennäisesti

Rokotukset aiheuttavat kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa ja aktiiviset rokotusten vastustajat tullevat tätäkin blogistia kohta arvostelemaan. Rokotusvastaisten tahojen aktiivisella kampanjoinnilla pyritään vaikuttamaan päättäjiin niin Suomessa kuin ulkomailla. EU-komission puheenjohtaja kiinnitti unionin tilaa koskevassa puheessaan 2017 huomiota rokotusvastaisuuden leviämiseen ja ilmaisi huolensa tämän merkityksestä kansanterveydelle (http://europa.eu/rapid/press-release_IP-18-3457_en.htm).

Paljonko potilaita kuolee hoitovirheisiin

Hoitovirheet ovat eräs iltalehtien lööppien mieliaihe. Ilta-Sanomien 23.4.2018 esittämä väite siitä, että hoitovirheet tappaisivat Suomessa ihmisiä enemmän kuin liikenne, herätti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Ilta-Sanomien toimittaja oli ansiokkaasti selvittänyt potilasvakuutuksesta korvattujen kuolemantapausten määriä.

Sote vaarantaa potilasturvallisuuden

Ministeri Saarikko avautui sotesta tänään Hesarin haastattelussa. Viesti on hyytävää luettavaa. 

Ministeriä harmittaa esimerkiksi se, että sote-suunnitelmia ei saa tehdä pienessä piirissä salaa, vaan ”tiedotusvälineet pyrkivät kertomaan asioista silloin, kun niihin voidaan vielä keskustelulla vaikuttaa”.  

VALVIRA EI ENÄÄ SUOSITTELE CBT:TÄ JA GETIÄ KROONISEN VÄSYMYSOIREYHTYMÄN HOITOON

Valvira on korjannut vaivihkaa uutistaan (julkaistu 5.9.), johon me allekirjoittaneet toivoimme oikaisua kahdessa avoimessa kirjeessämme. Tuota uutista lainattiin Lääkärilehdessä, jossa vanha muotoilu on edelleen luettavissa[1].

Avoin kirje Valviraan 2

Arvoisat
Ylijohtaja Markus Henriksson,
Johtaja Tarja Holi ja
Ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen,

 

Julkaisimme 7.10.2017 tällä samalla foorumilla Valviran johtaja Tarja Holille ja ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkoselle osoitetun avoimen kirjeen, jossa ehdotimme 5.9.2017 julkaisemassanne tiedotteessa olevan virheellisen tiedon julkista oikaisemista. Toistaiseksi emme ole nähneet minkäänlaista reagointia taholtanne.

Avoin kirje Valviraan Kirsi Liukkoselle ja Tarja Holille

Valviran ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen sekä

Terveydenhuollon valvontaosaston johtaja Tarja Holi

 

Esititte Valviran nettisivuilla 5. syyskuuta 2017 julkaistussa kroonisen väsymysoireyhtymän (CFS) hoitopolkua koskevassa tiedotteessanne[¹], että kognitiivis-behavioristisen terapian (CBT) ja vähittäisen liikunnan lisäämisen (GET) tehosta on näyttöä CFS:n hoidossa ja että näiden hoitojen saatavuus pitäisi taata kaikkialla maassamme. Tästä tiedotteesta uutisoitiin myös Suomen Lääkäriliiton julkaisemassa Lääkärilehdessä[²].

Puoli miljardia pataan, jos Soten tietojärjestelmät eivät valmistu ajoissa

Tänään julkaistussa Soten valinnanvapausmallin lakiesityksessä kerrotaan, että mikäli tietojärjestelmät eivät valmistu ajoissa, voi siitä aiheutua jopa 500 miljoonan euron lisäkustannukset manuaalisesta työstä. Yhdistettynä epärealistiseen aikatauluun, josta kerroin eilisessä blogissani, nousevat riskitasot niin suuriksi, ettei ainakaan yritysmaailmassa tällaista lähdettäisi edes tekemään.

Omahoidon potilasturvallisuus?!

Tällä hetkellä luotetaan paljon sähköisten palveluiden autuaaksi tekevään voimaan. Hoetaan digi tulee liki! Mutta, mutta. Sähköisiä palveluita pitää osata niin tuottaa kuin käyttääkin oikein, muuten voidaan olla vaarallisilla vesillä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä