Matias

EU-vaalit 2019

Helsinki, Turku, Berliini, Hampuri, München ja Köln ovat nyt vihreitä

Saksan ensimmäinen vihreä liittokansleri saattaa olla lähempänä kuin uskommekaan. Suomen eurovaaleissa Vihreä liitto nousi suurimmaksi puolueeksi suomalaisissa suurkaupungeissa Helsingissä ja Turussa. Helsingissä puolue sai 27.8 %.n ääniosuuden (+8 %) ja Turussa 25,3 %.n ääniosuuden (+13,3%). Vihreät saivat 5 suurimmasta kaupungista yli puolet koko maan äänistään.

Vihreä hyökyaalto?

Vihreiden meppi Heidi Hautala puhui YLE:n tämän aamun lähetyksessä "vihreästä hyökyaallosta".

Kun edellinen parlamentti aloitti viisi vuotta sitten, ryhmässä Greens/EFA oli 50 meppiä.

Tällä hetkellä EU:n tulospalvelun alustavat tulokset antavat samalle ryhmälle 69 meppiä.

19 meppiä on merkittävä kasvu, juu, mutta hyökyaalto?

 

Populismin mörkö

Käydyissä EU- vaaleissa populismin mörkö torjuttiin taas viideksi vuodeksi tästä eteenpäin.   Mitä sitten tapahtu, sitä on vaikeata tässä vaiheessa vielä arvioida.

Joissain jäsenmaissa tilanne on paljon pahempi kuin EU:n tasolla.  Populismin mörkö on uhka niille maille, onneksi ei Suomelle.

Mietteitä EU-vaalien jälkeen

EU-vaalit, joita tituleerataan mm. eurovaaleiksi, vaikka mukana on maita, joilla ei ole euron euroa, on nyt vuodelta 2019 pidetty ja tuloksetkin ovat selvillä. Ajattelin vähän kirjoitella asiasta ihan omasta näkökulmastani.

 

Perussuomalaiset

Perussuomalaisille ei tullut tsunamimaista äänivyöryä, mutta verrattuna edellisiin EU-vaaleihin, äänimäärämme lisääntyi  n. 30 000 äänellä. Tämä lisäys oli suurempi kuin edusluntavaalien äänipottimme kasvu. Voinee sanoa, ettemme ole häviämässä mihinkään, vaan kasvussa.

EU-vaalien tulosseuranta meillä ja muualla

 

Suomen vaalien tulosseuranta (tekstitv)

821 Valituksi tulossa                                

827 Puolueiden kannatus, vertailu EU-14

828 Puolueiden kannatus, vertailu EK-19

Eurooppa-kirkon johtopaikoille ehdolla vain uskossa lujia

 

"...kaikista huolimatta EU on lopulta pärjännyt hyvin, mutta mutta nyt olisi uudistumisen aika."

Kuka näin sanoo? Kuka tommottis suustans päästelee? kysyi alikersantti Hietanen, kun uusi huoltovääpeli vetistä mutta kovaherneistä rokkaa kehui.

Ruokailu ei Ole velvollisuus; sen voi jättää syömättä. Mutta EU näyttää olevan velvollisuus, pakkopuuroa, jota ei voi jättää syömättä, vaikka miten väkinäiseksi menisi.

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

Vaaleissa pitäisi valita erilaisten politiikkavaihtoehtojen välillä.

Kansanvaltaan kuuluu se, että eri vaihtoehtoja esitellään ja niistä keskustellaan asiallisesti.

Mutta demokratian vastustajille tämä ei ole koskaan sopinut.

Näyttävin esimerkki Euroopan lähihistoriasta on Neuvostoliitto. Siellä politiikanteko ei ollut näin hienovaraista. Siellä etsittiin vihollista.

Neuvostoliitossa ei tyydytty vain pilkkaamaan vastustajaa vaan tämä totalistaristinen valtio kehitteli oman ”kompromaatti-metodologiansa” kotimaisia ja läntisiä vastustajiaan vastaan.

Arvojemme puolesta on taisteltava!

 

EU-vaaleissa on kysymys arvojemme puolustamisesta. Meidän tulee valita sinne päteviä ja kielitaitoisia edustajia, jotka tarmokkaasti puolustavat yksilön oikeuksia, sananvapautta, oikeuslaitoksen riippumattomuutta sekä naisten oikeutta päättää omasta ruumiistaan. Passiivisuus ei ole hyve. Jos et istu pöydässä, olet ruokalistalla.

Kippis Juncker

 

 

 

 

 

 

Oletus : Tuo yllä oleva tekstitv:n sivun 131 viesti ei ole valeuutinen ja se on käännetty suht´koht´ oikein.

Väitös : Jean-Claude pelasti populistit - miksi me ´hyvät ihmiset´ sitten heitä kutsummekin- Itävallan                                       tapahtumista alkaneesta alamäestä.

Kokoomus ja vihreät kärjessä Ylen EU-vaalimittauksessa

YLE julkaisi suuri tuoreen EU-vaaleihin liittyvän puoluekannatusmittauksen.

Kannatusmittauksen kärki:

1) Kokoomus 19,7 %  2) Vihreät 17,2 %  3) PS 17 %  4)  SDP 14,3 %  5) Keskusta 13 %

Kuvakaappaus Ylen uutissivulta:

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä