Matias

Maahanmuutto on bisnes vailla vertaa!

Eurooppaan ja Suomeen vyöryy tällä hetkellä laittomia maahanmuuttajia. Alkuvuonna suomeen tuli enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan ennen. Koko vuoden saldoksi odotetaan nykymenolla yli 8000 hakijaa. Arvio on tosin noussut lähes viikottain ylöspäin.

Eniten hakemuksia alkuvuonna on tullut Irakista ja Somaliasta. Maiden tilanne ei ole oleellisesti muuttunut viime vuosista. Somaliassa tilanne on jopa parantunut. Yhteensä näistä maista on tullut yli 900 hakemusta. Syyriasta, jossa on sota käynnissä, on tullut "vain" 66 hakemusta.

Ei tarvitse olla kovin suuri neropatti, jotta pystyy ymmärtämään mistä on kyse. Ihmissalakuljettajat Irakista ja Somaliasta ovat vihdoin löytäneet reitit myös suomeen ja pesiytyneet tänne. Todennäköistä on, että mamubisnestä johdetaan suoraan suomesta käsin. Poliisi on voimaton, aivan kuten Ruotsissa. Göteborgilainen poliisi, joka johti Ruotsin ainoaa ihmissalakuljettajiin keskittynyttä ryhmää vuosina 2005-2008, kertoo seuraavaa.

Huolimatta valtavasta menestyksestämme, ryhmämme toiminta päätettiin lopettaa kustannusten takia. Ruotsissa toimii hänen arvionsa mukaan yli 100 järjestäytynyttä ryhmittymää, jotka tehtailevat laittoman maahanmuuton parissa. Kyseessä on miljardibisnes, jossa tällä hetkellä saa toimia lähes täysin vapaasti ja kiinnijäämisen riski on minimaalinen.

Tänään saimme sitten kuulla, että Suomi suostuu "vapaaehtoisesti" ottamaan vastuuta Italiaan ja Kreikkaan vyöryvistä laittomista maahantulijoista. Kun koko keskustelun ajan on puhuttu n. 40 000 turvapaikanhakijasta, niin aamulla luku oli noussut 40 000 + 20 000 eli 60 000. Nämä 60 000 ihmistä pitäisi nyt "jakaa" EU-maiden kesken. Osa ei tietenkään ota mitään, koska heillä "kiintiöt on jo täynnä". Hallituksen päätös, jossa nämä tulijat olisi Suomessa sisällytetty jo olemassa olevaan pakolaiskiintiöön on peruttu. EU:sta tulevat lisätään siis pakolaiskiintiön päälle. Varovasti arvioden suomen kiintiö tuosta tulee olemaan noin 1000-2000 välillä.

Suomeen on siis tänä vuonna tulossa reilut 10 000 turvapaikanhakijaa. Jokainen hakija voi taas pyytää perheenyhdistämistä turvapaikan saatuaan, joten todelliset määrät on ihan eri luokkaa. Voittajia tässä bisneksessä ovat kakki maahanmuutosta elantonsa tekevät. Järjestöt, tulkit, sosiaalityöntekijät, vastaanottokeskukset jne., mutta etenkin ihmiskauppiaat, jotka häikälemättä käyttävät sinisilmäisyyttämme hyväkseen. On uutisista toki iloittu ihan kotimaassakin. Punkalaidun voi avata jo kertaalleen suljetun vastaanottokeskuksensa. Uutisen mukaan "päätöksellä on huomattava taloudellinen merkitys sekä kunnalle että palveluntarjoajille." Niinpä.

Niin ja jokuhan tämänkin lystin maksaa. Veronmaksajat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

T Piepponen

Ei miulla oikein muuta, mutta Punkaharju ei ole yhtäkuin Punkalaidun.

Mikä täällä ei ole bisnestä?

Hyvyys on bisnestä. Pahuus on bisnestä. Neutraalius on bisnestä. Olemattomuus on bisnestä.

Jostain syystä nuo bisnekset eivät oikein tuota mitään mainittavaa lisäarvoa millekään oleelliselle asialle.

Matias Härkönen

Pitipä oikein korjata...

Bisnes on bisnestä, mutta en nyt oikein ymmärrä sitä että käytännössä tätä bisnestä ei edes haluta estää vaan annetaan ihmiskauppiaiden jatkaa toimintaansa. Jopa niin, että siihen luodaan kannusteet. Ja kun ihmiskauppiaat saavat pitää yllä toimintaansa, niin sitten tulevat tuhannet muut perässä, jotka hyötyvät. Tulkit, järjestöt, sossut, yritykset jne. Kaikki kulut vain lankeavat veronmaksajille, joiden tulisi olla hiljaa ja hyväksyä tilanne.

Mika Selin

Jos näin käy mitä Härkönen blogissaan maalailee niin sillä tulee olemaan mielenkiintoiset seuraamukset ainakin PerusSuomalaisiin. Persut ovat hyvin moninainen porukka mutta yksi asia on yhdistänyt tähän asti ja se on kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon. Jos Persujen ollessa hallituksessa maahanmuutto karkaa käsistä niin mitä tekee heidän äänestäjänsä? Jos tässä annetaan periksi niin mitä jää jäljelle? Esimerkiksi Halla-ahon sanomalta putoaa täysin pohja. Tällöin uskon että edessä on puolueen hajoaminen. Et voi samaan aikaan puhua kriittisestä suhtautumisesta maahanmuuttoon ja ottaa samalla pakolaisia ennätysmääriä. AIka moni äänestäjä kokisi että nyt on petetty ja pahasti.

Matias Härkönen

Voidaan tietysti miettiä, että millainen olisi tulijoiden joukko jos Persut ei olisi hallituksessa. Eniten turvapaikanhakijoita on tullut alkuvuodesta, eli edellisen hallituksen aikaan. Voisi jopa sanoa, että edellinen hallitus loi tänne olosuhteet, joka houkuttelee tulijoita. Esim. säilöönottolakeja on muutettu niin, että täällä osa voi vapaasti odotella karkotusta silloinkin kun maasta on päätetty poistaa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen, ketkä pääsevät eduskuntaan EU:n linjaa toteuttamaan!

Matias Härkönen

Ei näyttänyt kyllä äänestäjien tahto tässä asiassa toteutuvan. Suurin osa suomalaisista vastustaa taakanjakoa. Perussuomalaisista 76% vastustaa ehdottomasti ja Keskustasta ja Kokoomuksestaskin selvä enemmistö.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1434083892613?ref=hs-art...

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #15

Sitähän minä juuri mielestäni sanoin. Tässä on yksi esimerkki siitä, miksi äänestämisellä ei ole mitään merkitystä. Isot linjat ajetaan EU:sta ja se on ihan sama mitä jossain hallitusohjelmassa lukee. Oli hallituksen tai eduskunnan rakenne mikä tahansa, lopputulos ei siitä muutu niin kauan kuin EU on kuviossa mukana.

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #17

Olen tästä eri mieltä. Jos vaaleissa 50% äänistä olisi annettu vaikkapa persuille, niin oltaisiin saatu sama erityislupa kuin Unkari ja Bulgaria sai itselleen. Eli he eivät ota mitään. Me olisimme voinee vedota vaikka taloustilanteeseemme.

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen Vastaus kommenttiin #18

No, se myönnettiin noille maille sen vuoksi, että heidän rajojensa yli kävelee tuhansittain ihmisiä koko ajan ja katsottiin, että siinä on niille taakkaa tässä vaiheessa kylliksi.

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #19

Eikös se olekaan voimavara, joka tuo jopa taloudellista kasvua? Sen OECD:n raportin mukaan, jota meillekin usein siteerataan, niin Sveitsin ja Luxemburgin jälkeen suurimmat hyötyjät maahanmuutosta oli juuri Kreikka ja Italia. Luulisi siis, että nämä maat haluaisivat tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ottaa kaiken ulkomailta vyöryvän talousavun vastaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #18

Jos ja jos. Näytöt puuttuu. Ja vaikka noin olisikin, onhan se silti hulvatonta menoa, että yhden puolueen pitäisi saada kaikki valta, että voi edes haaveilla että äänestämällä saa muutakin kuin sanelupolitiikkaa EU:lta.

Tässä ollaan pikkuhiljaa sellaisilla linjanjakajilla, että takaisin ei ole paluuta. Enkä puhu mistään pakolaispolitiikasta, vaan ihan puhtaasti siitä, että ihmiset jossain hevon perseessä päättää sinun elämästä ja äänestämällä sille ei voi mitään.

Käyttäjän mattiuuk kuva
Matti Uusi-Kokko

Maahanmuutto on kovaa bisnestä ja sen puolustajat yleensä ovat niitä jotka hyötyvät siitä tavalla tai toisella. Vielä kun keksisi, miten itse hyötyisi siitä rahallisesti.

Matias Härkönen

Kannattaa kysellä vinkkejä Ruotsalaiselta Bert Karlssonilta. Perusti joskus 90 luvulla "Ny Demokrati" puolueen joka vastusti aika äänekkäästikin maahanmuuttoa. Koska ei onnistunut, niin Bert heitti hanskat tiskiin ja päätti tehdä bisnestä maahanmuutolla. On nyt yksi ruotsin rikkaimmista miehistä ja omistaa kymmeniä jollei satoja vastaanottokeskuksia. On avoimesti naureskellut sille, että nyt hän tienaa maahanmuuttajilla veronmaksajien piikkiin.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Bert_Karlsson

Marko Parkkola

Persujen tulisi kaataa tämä hallitus joka toimii itse itseään ja suomalaisia vastaan. Välikysymyksen voi tehdä ja epäluottamuslauseen antaa hallituspuolueenkin jäsen.

Matias Härkönen

Ehkä tuo hallituksen kaataminen ei nyt auttaisi mitään, kun muilla puolueilla on niin kovat halut maahanmuuttoa puolustella. Mutta ihmettelen kyllä kovasti, jos kohta ei persujen kannatus ala nousemaan rajusti. Ovat sentään ainuita kun vastustavat tätä EU:n taakanjakoa.

Marko Parkkola

Luulen että tässä käy vain niin, että äänestysvilkkaus laskee, kun äänestäjät huomaavat, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.

Tuli muuten mieleen, että onkohan tämä uusi Suomen ennätys. Kepuhan pettää aina, mutta nyt ehtivät pettää kuukaudessa jo itse itsensäkin.

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #9

Kepulaiset nyt ovat aina olleet kaikkeen myöntyväisiä, kunhan maataloustukiin ei kosketa. Ei mitään uutta sinänsä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sipilä on komission marionetti kuten edeltäjänsäkin. Stubbilta nyt en mitään odottanutkaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kyllä kokoomuksen äänestäjien olisi pitänyt tietää että rahaa jaetaan surutta edelleen ja maahanmuutto räjähtää käsiin. Sanoihan Katainenkin että tarvitsemme 1.8 miljoonaa mamua tappelemaan työpaikoista.

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

Asia voidaan nähdä niin monella eri tavalla. Miten kummassa voisi oikeasti ajatella, että Suomi eurooppalaisena hyvinvointivaltiona (kyllä, yhä olemme sitä) luistaisi kokonaan tästä humanitaarisesta kriisistä? Vaikka persuilla olisi pääministerin paikka, niin ei Soini voisi tuollaista Brysselissä pyytää eikä sanoa. Eikä hän sitä tekisikään.

Suomen osalle lankeava 800 + 800 ihmistä (huom. siis ihmistä!) tässä taakanjaossa on aika pieni määrä. Niitä muita turvapaikanhakijoita tulee koko ajan enenevässä määrin (tänä vuonna ehkä 7000 - 8000), mutta heistähän nykykäytäntöjen mukaan varsin pienelle osalle myönnetään se turvapaikka.

Eihän tähän maahan mikään helppo ole päästä, toisin kuin yleensä annetaan ymmärtää.

Matias Härkönen

Kriisihän ei ratkea sillä, että luodaan kannusteet salakuljettajille. Jos olisimme olleet fiksuja, olisimme vähintäänkin vaatineet vastineeksi ns. Australian mallin, jossa kaikki laittomat tulijat palautetaan välittömästi. Mutta emme me tässä maassa uskalla vaatia tai sanoa mitään. Kaikki otetaan mikä annetaan.

Ja kyllä 10 000 uutta tulijaa alkaa jo suomellekin olemaan melkoinen taloudellinen taakka joka syö resursseja ja aiheuttaa levottomuutta.

Käyttäjän MauriJOHirvonen kuva
Mauri Hirvonen

Väestöliitto harjoittaa näköjään muukalais-businesstä. Järkytyin. Miksi suomalaiset on arvottomia nyt tässä aikakaudessa omassa maassamme. Ihmiskauppa rehottaa Suomessa. Oman kansan asiat on nyt sivuseikka tässä hankesyndikaattien järjestelmässä. Rankkaa puuhaa läheltä seurattuna. Missä on suomen rahat?

Jyrki Paldán

Irak ja Somalia ovat käytännössä sotatilassa ja valtavat massat alueiden asukkaita toivottomassa tilanteessa. Pakolaisvirta ja siihen liittyvä salakuljetusbisnes on syntynyt ihan reaktionäärisesti.

Afghanistanin pakolaisia voitaisiin toki ottaa vastaan, mutta Somalian, Irakin ja Syyrian pakolaiset voitaisiin kaikki ohjata suoraan Yhdysvaltoihin. Hehän tuon pakolaisvirran kuitenkin ovat saaneet aikaan varjosodillaan, asekaupallaan ja sotilaallisilla väliintuloillaan.

ps. miten muuten nuo Ukrainan pakolaiset? Heitäkinhän on tullut Suomeen melkoinen määrä tuon kriisin aikana. Onko syytä epäillä ihmissalakuljetusta? Rajat kiinni?

Toimituksen poiminnat