Matias

Eero Lehti ja kumppanit voi nyt kaataa hallituksen!

Eero Lehti kertoi vain muutama viikko sitten, että hallitus olisi pitänyt jo kaataa. Eero Lehti toteaa, että valtio velkaantuu 700 miljoonaa euroa kuukausittain ja rampa hallitus ei saa mitään aikaiseksi. Uusilla vaaleilla voitaisiin säästää satoja miljoonia euroja sillä oletuksella, että seuraava hallitus pystyy tekemään rakenteellisia uudistuksia tai että sen ohjelma vastaa paremmin Suomen todellista tilannetta.

Lehti sanoo, ettei hän ole ajatuksineen yksin.

"Kokoomuksen sisällä aika moni kokenut ja pitkäaikaisempi valtiopäivämies on pidempään ollut sitä mieltä, että mitä pitemmälle menee, sitä kalliimmaksi tulee ja puolueen kannatuksen riskikin on olemassa.

Miksei kokeneiden mielipiteitä sitten kuunnella? Lehden mukaan kokoomuksessa on nyt muodissa nuorempi sukupolvi.

- Eihän kokoomuksen kokeneita ihmisiä ole viime aikoina paljon noteerattu. Nuorempi sukupolvi tietää kaiken paremmin kuin vanhat."

Olen täysin samaa mieltä Eero Lehden kanssa. Hallitus tulisi kaataa välittömästi ja järjestää uudet vaalit. Tätä mieltä on myös keskusta, perussuomalaiset, Björn Wahlroos ja moni muu päättäjä.

Eduskunta äänestää perjantaina hallituksen luottamuksesta perussuomalaisten ja keskustan järjestämässä välikysymyksessä. Hallituksella on vain niukka enemmistö. 101 ääntä hallituspuolueille (102, mutta puhemies ei saa äänestää) ja 98 ääntä oppositiopuolueille. Äänestystä on jo etukäteen luonnehdittu erittäin tiukaksi. Vihreät ovat luvanneet äänestää hallitukselle epäluottamusta. Stubb joutuu perjantaina jättämään jopa työtehtävänsä äänestyksen ajaksi ja hänet kiidätetään äänestykseen kesken pohjoismaisten ministerien kokouksen.

Mikäli Eero Lehti on sanojensa mittainen mies, äänestää hän perjantaina opposition mukana hallituksen epäluottamuksesta. Tuolloin äänet olisivat 100-99. Mikäli Eero Lehden kavereista joku muukin uskaltaa äänestää kuten ajattelee, niin äänet menisivät opposition puolelle niin, että oppositiolla on 100 ääntä ja hallituksella 99. Hallitus kaatuisi.

Odotan innolla perjantaita. Onko Eero Lehti sitä mieltä, että kannattaa hallitusta ja omien sanojensa mukaan useiden satojen miljoonien eurojen tappiota ainoastaan puolueuskollisuutensa takia, vai äänestääkö Eero ja kumppanit hallitukselle epäluottamuksen?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Kevään vaalit ei juurikaan aikaistu vaikka hallitus kaatuisi,kansalaisten kannalta ykslysti,poliittinen propaganda kiihtyisi tietysti kaatamalla nykyinen hallitus ennen aikojaan !
Alun alkaen oli virhe kasata sikspäkki,,,mutta ei persut olleet kypsiä hallitukseen,,ovatko nyt ?

Matias Härkönen

Jos hallitus kaatuu perjantaina, on ihan selvää että uudet vaalit saadaan ennen huhtikuuta. Todennäköisesti jo tammi-helmikuun vaihteessa. Hyvää siinä olisi myös se, että tuolloin ehdittäisiin tekemään päätöksia jo kevään aikana. Jos vaalit pidetään huhtikuussa, lähtee kansanedustajat hyvin pian jo kesälomalle ja päätökset siirtyy ensi syksylle.

Kuten Eero Lehti sanoi. Otamme 700 miljoonaa euroa velkaa kuukausittain. Päälle tulevat korot. Jokainen päätös, joka tuota pienentää ja nostaa suomen taloutta on tervetullut. Tämä hallitus ei niitä tule tekemään eikä ole tehnyt.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Matias tietää yhtä hyvin kuin minäkin Suomen eduskunnan puolueiden puoluekurit (jotka eivät ole voimassa omantunnonkysymyksissä... paitsi mikäli tasa-arvoinen avioliitto on kyseessä ja silloin joku tietty puolue ottaa poikkeuksen).

Puoluekuri ei velvoita ketään kansanedustajaa tottelemiseen, mutta poikkeuksetta näin edustajat tekevät tahi menevät vessaan piiloon äänestyksen ajaksi. Ehdoton tottelevaisuus kansanedustajalle antaa mahdollisuudet puolueessaan tulevaisuudelle..... jännä järjestelmä, koska kansanedustajilta ei kyllä puoluekuria edellytetä lain mukaan, mutta alistuvat siihen järjestään siitä huolimatta (monia selityksiä sen puoleen on miksi näin on järkevää, mutta eivät oikein ole vielä itseäni vakuuttaneet).

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #18

Olen kyllä tietoinen puoluekurista. Välillä siitä on jopa poikettu. Esim. Markku Uusipaavalniemi poikkesi kreikka tuiden kohdalla, kun itse oli toista mieltä kuin Kepu.

Lehti puhuu sadoista miljoonista euroista ja kannattaa itsekin hallituksen kaatamista. Luulisi, että tällaisissa kysymyksissä oltaisiin sitten valmiita seisomaan sanojensta takana. Mutta eivät nköjään edes sadat miljoonat eurot voita puoluekuria. Kalliiksi tulee tämä hallitus ihan kirjaimellisesti.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Höpön pöpön - ennen en ole noin kirjoittanutkaan.

Eihän se hallituksen kaataminen ennenaikaistaisi vaaleja kuin noin parilla kuukaudella, ja kaikille puolueille tulisi ehdokasasetteluinen ym. kiirekin.

Matias Härkönen

Nyt on marraskuun alku, jos halutaan olla nopeita niin tammikuussa olisi jo uudet vaalit. Ei tuohon tarvita kuin pääministerin perusteltu aloite, eduskuntaryhmien ilmoitus ettei uutta hallitusta ole koottavissa sekä vielä presidentin päätös.

Uudet vaalit taas on järjestettävä 50-75 päivän kuluessa presidentin päätöksestä hajottaa eduskunta. Jos siis eduskunta hajotettaisiin marraskuussa, uusien vaalien ajankohta olisi tammi-helmikuu. (Eero Heinäluoman blogista lainaisin)

Minua ei puolueiden kiireet niinkään kiinnosta. Kyllä ehdokkaita tarpeen tullen löytyy ja parissa kuukaudessa saadaan kaikki järjestettyä. Katso myös perustelut yllä olevasta vastauksesta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Katsoin kyllä perustelut, mutta edellyttäisivät että kaikki sujuisi kuin elokuvissa: Aina hallituksen kaatumisesta uusiin vaaleihin, seuraavan hallituksen muodostamiseen ja sen pikaisiin päätöksiin saakka.

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #10

No tätä kauhuelokuvaa nyt ainakin on nähty tarpeeksi. Huono draamakin sopisi tähän väliin paremmin.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Ei edes Lehdellä ole munaa kaataa hallitusta, ryhmäkuri rules!

Matias Härkönen

Jääpä nähtäväksi. Mutta sittenhän tiedetään, oliko nuo puheet vain vaalipuheita.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Nyt otetaankin miehestä mittaa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Odotan myös jännityksellä edustaja Lepomäen (kok.) ääntä tulevassa äänestyksessä.

:)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eiks kenelläkään muulla ole samaa kauhukuvaa kuin minulla:

Uudet, ennenaikaiset vaalit hirvittävällä touhotuksella mahdollisimman pian. Niissä äänestysvilkkaus jää 49%:iin, ja eduskunnan paikkajakauma asettuu täsmälleen samaksi kuin nyt. Silloin minulta pääsee pitkä

AAAAAAAARRRGGHH!

Hätäisimmät alkavat tietysti vaatia - uusia hajotusvaaleja.

Matias Härkönen

Jos katsoo tämän hetken galluppeja, niin näyttäisi siltä että esim. keskusta saisi lähes 10% enemmän ääniä. Joten tuskin tässä paikkajakaumat samoiksi käyvät.

Vaikka täsmälleen samat puolueet jatkaisivat hallituksessa, voisivat he silti tehdä uuden hallitusohjelman. Nykyisessä hallitusohjelmassa näkyy myös vasemmiston ja vihreiden kädenjälki. Sixpäkin hallitusohjelma on vain täysin epäonnistunut ja siitä pitää luopua.

Ja vielä parempaa olisi, jos saataisiin uusi hallitusohjelma, uudet vaalit ja uudet päättäjät. Mieluiten se kolmen suuren hallitus, jossa ei ole yhden asian puolueita jarruttamassa kehitystä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Lehti ilmoitti jo, että antaa tukensa hallitukselle.

Puolueloikkareille tässä olisi tuhannen taalan paikka näyttää karvansa. Samaan aikaan Suomen kansa pohtii, olisiko joku hallituspuolueiden kansanedustajista ostettavissa.

Matias Härkönen

Piru vie, niin näyttää ilmoittaneen. Tuo meni ohi, ennen kuin ehdin julkaista kirjoitukseni. Katsoin vain eeron omilta sivuilta, oisko maininnut jotain.
Iltalehden juttu löytyy täältä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014110518809798_u...

Mitä tähän voisi sitten enää sanoa?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Puoluekuri... lienet kuullut siitä.

Se toimii mm. wanhoissa puolueissa kuten Kokoomus, Keskusta, Perussuomalaiset, SDP...... meinasit aidosti ettei näin olisi... tuskinpa, koska lienet arvioissani järkevämpi ja meinasit vain kehitellä blogiaiheen tästä..... no mitä meidän tulisi päätellä tilanteesta mielestäsi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Keskiviikon Helsingin Sanomien mukaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenistä seitsemän on poissa äänestyksestä Yhdysvaltain matkan takia.

Seurueessa kerrotaan kuitenkin olevan tasaisesti hallituksen ja opposition kesken, eli miten voi olla seitsemän kahdella jaollinen täysin henkilöin, eli kuka on tuo puoliverinen?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #21

Ja haluaako oppositio aidosti kaataa hallituksen? Keskusta voisi halutakin ottaen huomioon gallup-kannatuksensa, ehkä vihreätkin.... mutta perussuomalaisetko aidosti haluaisivat juuri nyt kaataa hallituksen, kun gallupkannatukset ovat olleet alamäessä ja kokemukset eurovaaleistakin osoittivat varsinaisen äänestysaktiivisuuden olevan jopa gallupeita huonompi...?

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #22

Tuohon saatiin muuten myös vastaus tänään. Kyllä persut ihan tosissaan haluaa uudet vaalit ja kaataa hallituksen.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/perussuomalaise...

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaiset_vaativat_en...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #40

Heh, voi aina sanoa haluavansa kaataa hallituksen, mutta ei se mikään vastaus ole. Aina voi teeskennellä mitä vain saadakseen kannatusta... tällä hetkellä ei ole esim. perussuomalaisten tai vasemmiston kannalta järkevää kaataa hallitusta (galluppejen mukaan). Se että joku puolue ajaisi Suomen etua ensisijassa vaatisi jo suurempaa uskoa puolueisiin kuin mitä minulla juuri tällä hetkellä on.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Matias, ei ole edes eka kerta kun Lehti moittii ensin eduskunnan epäluottamuskeskustelussa hallitusta ja kuitenkin sitten äänestää hallituksen luottamuksen puolesta. Kas se puoluekuri saa tätä aikaan. Epäuskottavaa toimintaa kansanedustajilta jotka puhuvat toista kuin miten toimivat.

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #25

Erittäin valitettavaa demokratian ja politiikan kannalta. Toivottavasti lehteä äänestäneet muistavat tämän. Puheet ei vastaa tekoja.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Vellihousu mikä vellihousu.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Aika huvittavaa. Vielä pari vuotta sitten moni luuli suomalaisten olevan fiksumpia kuin kreikkalaisten. Kun huonosti menee, niin sekasortokin tuntuu askeleelta eteenpäin.

Juha Hämäläinen

Ketkä luuli ketkä ei....Kyllä kreikkalaiset on vetäneet finnit pöydä yli ja pyyhkineet lattiansa (Hämiö) ja ylintä johtoa myöten.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tuo illuusio rikkoutuu aika nopeasti sen jälkeen, kun on käynyt Kreikassa turistirysien ulkopuolella.

Matias Härkönen

Kreikkalaiset on aina ollut fiksuja. Eivät maksa edes veroja typerälle hallinnolle. En minäkään maksaisi jos oisin kreikkalainen ja maan asioita hoidettaisiin kuten siellä on tehty.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itse olen sitä mieltä että vaikka eduskunnasta ja hallituksesta tulisi vaalien myötä jos mahdollista vieläkin vasemmistolaisempi, olisi sekin parempi kuin nämä tomppelit seisoskelemassa tumput suorina.

Toimettomia lusmuja on nyt tarpeeksi katseltu. Uuden äijät kehiin. Ja ensi kerralla voisi punnita niiden taidot jo vähän nopeamminkin, vaikka ensimmäisen kahden kuukauden aikana. Jos siinä ei saa mitään aikaan niin heipparallaa.

Matias Härkönen

Itse en ehkä toivo yhtään enempää vasemmmistopolitiikkaa, mutta siinä samaa mieltä että jotenkin nämä pitäisi saada vallankahvasta helpommin pois.

Auttaisiko joku pakollinen "välivaali", jossa kansalaiset voisi äänestää hallituksen luottamuksesta? Tai että voitaisiin kerätä vaikka 100 000 ääntä ja jos tuo saadaan kasaan, niin uudet vaalit tmv.

Tähänkin tietty auttaisi suora demokratia, sähköinen äänestäminen jne.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Vuosittainen luottamuslauseäänestys olisi varmaan hyvä juttu. Itse radikalisoisin asiaa vielä hiukan. Vaaleissa valittaisiin diktaattori ja epäluottamuslause tarkoittaisi giljotiinia :)

Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #30

Olen monta kertaa pohtinut, että hyvä diktaattori olisi parempaa kuin demokratia. Saataisiin jotain sentään aikaiseksi :D

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Kuunneltuani eilen Sipilää Ajankohtaisessa kakkosessa, vakuutuin, ettei seuraavalla hallituspohjalla ole mitään väliä. Jos ja kun Keskusta johtaa hallitusta, tiedossa on korkeintaan marginaalisia parannuksia, jos niitäkään.

Juha Hämäläinen

Ei Finnilän oppositio ole koskaan halunnut kaataa Jykä/Alekos-hallitusta.
Tässä laskelmoidaan omien puolueiden kannatuksia ja omia äänestäjiä, kun pidetään näennäismeteliä ja osoitellaan sormella tekemättä kuitenkaan sitä viimeistä tekoa.....

" Luvut esitetty muodossa JAA – EI – POISSA
25.04.2012 – Suomen kokonaisvastuut euroalueen talouskriisissä
86 – 56 – 57 / n.30%
26.09.2012 – Ikäihmisten hyvä hoiva ja omaishoito 97 – 57 – 45 / n.23%
05.10.2012 – Kuntauudistus ja lähiplveluiden turvaaminen 95–62–42/ n.21%
26.10.2012 – Sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen 99–60–40/ n.20%
19.04.2013 – Kyproksen tukeminen osana euro-kriisiä 86 – 65 – 48 / n.21%
27.09.2013 – Kotihoidon tukeen tehtävät muutokset 89 – 60 – 50 / n.25%
28.02.2014 – Hallituksen kuntapolitiikka 98 – 68 – 33 / n.17%"

http://vapaakulkija.wordpress.com/2014/09/12/kansa...

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Mielestäni kokoomus menettelee hyvin epäviisaasti pitäessään nykyvallan kahvasta itsepäisesti kiinni. Kannatus laskee edelleen ja pohjia ei ole vielä nähty. Näin käy etenkin siksi, että kokoomuksen omatkin, kuten Lehti, toteavat että viikot ja kuukaudet tulevat kalliiksi veronmaksajille.
Pitäisi unohtaa vanhakantainen tapaa pitää kiinni oikeassaolemisesta, ja myöntää rehdisti kansalle että ollaan toimittu olosuhteisiin nähden virhearvion perusteella. Että on oikein lähteä uudelta pohjalta viemään maan asioita eteen päin. Tämä nostaisi kokoomuksen hyvinkin pian takaisin entiselle kannatuslukemille.
Tällä linjalla se ei tule tapahtumaan pitkään aikaan.
Kaikista pahin ja riskialtein tilanne on tämä, jossa kokoomus joutuu todellisen luottamuspulan eteen eduskunnassa.
.....Mutta, omapahan on asiansa

Matias Härkönen

Hallituksen luottamusäänestys pitäisi pystyä tekemään nimettömänä. Tällöin voisi poiketa ryhmäkurista ilman seuraamuksia.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Juuri näin. Luulen että Lehden ulostulolle on pätevä selitys.
Ainakin Lehdelle itselleen. Voi olla että sillä on nyt pehmennetty mahdollisten toisin äänestävien asemaa.
Ainakin hyvin mielenkiintoinen tilanne.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ei kaadu tämä hallitus tähän äänestykseen. Ensinnäkin Lehti aikoo äänestää hallituksen puolesta
www.uusisuomi.fi/kotimaa/73887-saako-hallitus-uude...

Toisekseen vaikka hallitus saisi epäluottamuslauseenkin, tekee hallituksen hajottamisen presidentti pääministerin perustellusta pyynnöstä. Uskotteko Stubbin tekevän tällaisen pyynnön?

Matias Härkönen

Jos hallitus saisi epäluottamuslauseen, ei Stubbille jäisi paljon vaihtoehtoja. Toki ymmärrän Stubbia, että onhan se fantsua olla pääministerinä sen aikaa kun se kestää. Ja toivossa on tietysti kiva elää, että gallupit vielä kääntyisi Kokoomuksen eduksi. Pari hyvää syytä, miksi meillä ei hallitusta ole jo hajoitettu.

Toimituksen poiminnat