*

Matias

Itä-Suomen Hovioikeus

Itä-Suomen Hovioikeus on jälleen lieventänyt raiskaajan tuomiota ja päästänyt raiskaajan vapaalle jalalle. Näin kirjoittaa Savon Sanomat:

"Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi toissa perjantaina 24-vuotiaan varkautelaismiehen 1,5 vuodeksi vankeuteen raiskauksesta ja määräsi hänet pidettäväksi vangittuna.

Käräjäoikeus katsoi, että tuomittu voisi vapaana ollessaan jatkaa rikollista toimintaansa. Mies on syyllistynyt vuosina 2007–2010 seitsemään pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn.

Mies raiskasi muistamattomassa tilassa olevan naisen moottoripyöräjengin kerhotiloissa viime syyskuussa Varkaudessa.

Itä-Suomen hovioikeus katsoi, että raiskauksen ja edellisten rikosten perusteella ei voida pitää todennäköisenä, että tuomittu jatkaisi vapaana ollessaan rikollista toimintaa.

Hovioikeus määräsi päästämään tuomitun heti vapaaksi. Perusteena käytettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja."

Ihan ensimmäisenä joku lakia tunteva, voisi etsiä minulle ne euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut, jossa useisiin pahoinpitelyihin ja naisen raiskaamisen syyllistynyt pakotetaan laskemaan vapaalle jalalle?

Itä-Suomen Hovioikeus on muutenkin kunnostautunut varsinkin raiskaajien ja lasten raiskaajien vapauttamisissa, sekä tuomioden liventämisissä. Moni muistaa varmasti Tohmajärven tapauksen, jossa viisi miestä raiskasi 15-vuotiaan tytön.

Hyvin on varmasti myös muistissa tapaus, jossa käräjäoikeus antoi 55-vuotiaalle poliisimiehelle alaikäisen raiskauksesta 2,5 vuotta vankeutta. I-S Hovioikeus alensi tämänkin 1v 10 kk ehdollista sekä 70 tunnin yhteiskuntapalveluun.

Muita Itä-Suomen Hovioikeuden alentamia tuomioita on mm. (lähdekritiikki ok tähän linkkiin, mutta tapaukset löytyvät varmasti Googlettamalla)

Heinäkuu 2008 : Hyväksikäyttäjän tuomio lieveni hovissa
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu 58-vuotias kuopiolaismies välttää vankilan.
Itä-Suomen hovioikeus lievensi torstaina yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeustuomion neljän kuukauden ehdolliseksi rangaistukseksi.
Uhrina oli alaikäinen poika. Käräjäoikeuteen asia tuli loppuvuodesta 2006.
Hovioikeus alensi kipu-, särky- ja kärsimyskorvaukset 4 000 euroon ja hylkäsi kokonaan korvausvaatimuksen opintojen viivästymisestä. Tuomiolauselmasta ilmenee, että uhri joutui sairaalahoitoon ja terapiaan. Jutun asiakirjat ovat salaisia tuomiolauselmaa lukuunottamatta.

Helmikuu 2008 Hovioikeus vapautti hierojan seksuaalirikossyytteistä
Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt seksuaalirikossyytteet, joista pohjoissavolainen mieshieroja tuomittiin käräjäoikeudessa vuodeksi ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin. Hovioikeus vapautti 47-vuotiaan miehen vankeusrangaistuksesta ja vahingonkorvauksista.

Helmikuussa 2008 Hovioikeus alensi miehen tuomiota lasten törkeästä hyväksikäytöstä
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi tiistaina 59-vuotiaan kainuulaisen miehen seksuaalirikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.
Miehen syyksi luettu rikos käsittää lapseen kohdistuneen haureuden ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön.

Tammikuussa 2008 Lasten hyväksikäytön tuomio muutettiin ehdolliseksi
Itä-Suomen hovioikeus on muuttanut puolankalaismiehen vankeustuomion kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseksi.

Syyskuussa 2007 Hyväksikäyttäjän vankeustuomio lyheni.
Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut 48-vuotiaan joensuulaisen miehen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksitoista vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.
Hovioikeus hylkäsi miehen syyksi käräjäoikeudessa luetut kaksi raiskaussyytettä ja alensi tuomiota vuodella. Jutun oikeudenkäyntiaineisto on määrätty salaiseksi 30 vuodeksi.

Kesäkuussa 2006 syyte lapsen törkeästä hyväksikäytöstä kaatui itäsuomen hovissa
Itä-Suomen hovioikeus vapautti eteläsavolaisen miehen käräjäoikeuden määräämästä yli kahden vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta.

Joulukuussa 2005 Hovioikeus kumosi raiskaustuomion
Itä-Suomen hovioikeus on vapauttanut syytteestä 51-vuotiaan miehen, jonka Joensuun käräjäoikeus tuomitsi raiskauksesta vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Mies vapautettiin myös yli 3 000 euron vahingonkorvauksista.

Joulukuussa 2005 Itä-Suomen hovioikeus määräsi vankeusrangaistuksen sijasta miehen 200 tunniksi yhdyskuntapalveluun.
Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmeneksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen kesällä 2004.
Hovioikeus hylkäsi kuitenkin toisen syytekohdan, jossa oli kyse kesällä 2001 tapahtuneesta teosta. Teon uhri oli tuolloin 14-vuotias. Hovioikeuden mukaan teko ei ollut seksuaalisesti olennainen. Juttu määrättiin salaiseksi 30 vuodeksi.

Kesäkuussa 2005 Itäsuomen hovioikeus hylkäsi tuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt kainuulaiselle yli 70-vuotiaalle miehelle määrätyn puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen, jonka hän sai 10 vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Kajaanin käräjäoikeudessa viime kesänä.

Helmikuussa 2005 Lapsiseksituomio lieveni Itä-Suomen hovioikeudessa
Itä-Suomen hovioikeus lievensi torstaina rangaistusta, jonka Nilsiän käräjäoikeus oli määrännyt yläsavolaiselle miehelle viidestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kahden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio aleni vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen ehdollista vankeutta, minkä ohessa mies joutuu suorittamaan 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Uhreina oli neljä 13-14 -vuotiasta tyttöä. Rikosten tekoaikaan vuosina 2001-2002 mies oli 25-26-vuotias. Käräjäoikeuden tuomio on salainen.

Helmikuussa 2005 Itä-Suomen hovioikeus vapautti 36-vuotiaan miehen 26 000 euron kärsimyskorvauksista sisaruksilleen. Mies oli käyttänyt neljää alaikäistä sisarustaan seksuaalisesti hyväkseen useiden vuosien ajan.

Helmikuussa 2005 hovioikeus vapautti alaikäisen tytön hyväksikäytöstä tuomitun miehen ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja rahallisista korvauksista.

Tammikuussa 2004 hovioikeus kumosi 66-vuotiaan miehen 3,5 vuoden vankeustuomion törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Uhrit olivat 12-15-vuotiaita poikia.

Lokakuussa 2003 lieveni 31-vuotiaan miehen raiskaustuomio ehdottomasta vankeudesta ehdolliseksi, koska hänellä oli pitkä työsuhde. Hovin mukaan miehen työnantaja oli ilmoittanut työsuhteen päättyvän ehdottoman tuomion takia.

Syyskuussa 2003 muuttui 33-vuotiaan miehen ehdoton vankeustuomio raiskauksen yrityksestä ehdolliseksi. Perusteluina olivat puhdas rikosrekisteri ja isot vahingonkorvaukset.

Syyskuussa 2002 hölleni 27-vuotiaalle miehelle raiskauksesta ja pahoinpitelystä langetettu ehdoton vankeustuomio ehdolliseksi ja yhdyskuntapalveluksi. Syynä oli miehen työ.

 

Mikä Itä-Suomen Hovioikeutta vaivaa? Ei tämä ainakaan voi olla kansalaisten oikeustajun mukaista. Vai onko?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Voisi kysyä myös, mikä vaivaa oikeusministeri Henrikssonia? Hänellä olisi ollut mahdollisuus hävittää Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus, mutta kun ei!

Johan Lom

Tässä uudessa tapauksessa on siis kyse siitä, että välitön vangitseminen ei tuomion pituuden perusteella ole lain mukainen. Jos vapausrangaistus on vähintään kaksi vuotta, niin vangituksi joutuu heti. Poikkeuksena tapaukset, joissa on perusteltua olettaa, että rikollinen toiminta jatkuu väliaikaisen vapausjakson kuluessa. Tämän asian suhteen hovioikeuden arvio siis poikkesi käräjäoikeuden arviosta. Kukaan meistä ei ole itse osallistunut oikeudenkäynteihin, joten sen pohjalta on vaikea ottaa kantaa asiaan.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Tässähän se juju on. Miksi Itä-Suomen Hovioikeus katsoo aina kaiken lievemmin?
Kyllä minusta henkilö joka

a) on toistuvasti syyllistynyt pahoinpitelyihin
b) on syyllistynyt raiskaukseen

ansaitsee linnaa pitkälti yli 2 vuotta ja voidaan hyvinkin katsoa että rikollinen toiminta jatkunee. Ei siis mitään syytä päästää tälläistä herraa vapaalle.

Johan Lom

Olit tehnyt koosteen tapauksista, joiden kohdalla Itä-Suomen Hovioikeus oli päätynyt lievempään tuomioon. Muutama vuosi sitten, kun laineet kävivät asiasta kuumina, luin puolueettoman selvityksen, jonka perusteella todistettiin, ettei Itä-Suomen Hovioikeus ole lieventänyt tuomioita yhtään sen useammin kuin muutkaan hovioikeudet Suomessa. Se on ilmeisesti jostain syystä sattumalta saanut maamme hovioikeuksien piirissä suuren yleisön silmissä sellaisen maineen.

Ja kun sellainen maine on olemassa, voivat iltapäivälehdet helposti lisätä myyntiään räväyttämällä otsikon "Itä-Suomen Hovioikeus alensi seksuaalirikostuomiota jälleen". (Siis tyyliin: "En finne igen".)

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #4

Jos muut toimii samoin, niin tilanne on vielä pahempi. Täällä siis päästetään lastenraiskaajat ehdollisilla ja muut raiskaajat voivat nauttia muutaman tunnin yhdyskuntapalvelua. Sairasta.

Johan Lom Vastaus kommenttiin #5

Täytyy olla varovainen kannanotoissa tuomioihin silloin, kun ei itse ole perehtynyt aineistoon. Tässä mainitsemassasi varkautelaismiehen tapauksessa tuo 1,5 vuoden tuomio tuli siis siitä, että: "Mies raiskasi muistamattomassa tilassa olevan naisen moottoripyöräjengin kerhotiloissa viime syyskuussa Varkaudessa."

Niistä pahoinpitelyistä hän on siis saanut erilliset tuomiot aiemmin.

Me emme tiedä mitä tuolla kerhotilassa tarkkaan ottaen on tapahtunut, mutta nykyisen lain mukaan esimerkiksi sammuneeseen yhtyminen tai humalan vuoksi tilannetajuttoman henkilön kanssa seksuaalinen kanssakäyminen rinnastetaan raiskaukseen vaikka väkivaltaa tai sen uhkaa ei olisi käytettykään. Tämä laki on varsin uusi, vielä viitisen vuotta sitten näin ei ollut asian laita, vaan jokainen kärsi "töppäilynsä" tykönään.

Periaatteessa on mahdollista, että syytetty on kertonut muistamattomassa tilassa olleen henkilön omasta halukkuudesta kanssakäymiseen eikä kukaan ole voinut todistaa onko tämä totta vai ei. Uskon, että tuo 1,5 vuoden vapausrangaistus on tarkkaan harkittu niin tilanteen kuin lainkin mukaan.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #6

Eipä näihin pääse kantaa paljoa ottamaan kun kaikki julistetaan salaiseksi. En kuitenkaan niin paljoa tarttuisi nyt yksittäiseen tapaukseen vaan yleiseen linjaan. On käsittämätöntä, että tälläisista rikoksista joku voi alentaa tuomioita noinkin paljon ja täysin kaiken oikeustajun mukaisesti. Toistan vielä, yhdenkään raiskaajan tai varsinkaan lastenraiskaajan ei tulisi missään olosuhteissa selvitä ehdollisella.

Johan Lom Vastaus kommenttiin #8

Hovioikeus siis muutti tuomion täytäntöönpanon menettelyä ja ajankohtaa. Ei alentanut tuomiota tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Jos tuomioistuimet eivät olisi kykeneviä tekemään puhtaasti oikeudellisia päätöksiä ilman, että suurelle yleisölle luonteenominaiset tunnevaltaiset asenteet heijastuisivat niihin, niin sellainen olisi hyvin vaarallista oikeusvaltion periaatteelle.

Itse lain määrittelemien rangaistusten tasosta voidaan tietysti olla montaa mieltä. Suomessa on tyypillisesti aika matalat rangaistukset erilaisista rikoksista, kuten EU:ssa kokonaisuutenakin ottaen esimerkiksi USA:han verrattuna.

Juhani Piironen Vastaus kommenttiin #6

Ongelma on tällaisissa tapauksissa että nainen voi myös jälkikäteen muuttaa mieltään.

Eli päätyä esimerkiksi vuoden jälkeen siihen kuvitelmaan, että hän ei olisikaan silloin vuosi sitten suostunut siihen seksiin.

Asiaa tutkittaisiin siis vuoden jälkeen raiskauksena ja mies saisi tuomion.

Mitä jos mies päätyisi vuoden jälkeen siihen tulokseen että mies ei ollutkaan suostunut vuosi sitten seksiin ja syyttäisi naista raiskauksesta.

Tulisiko naiselle tuomio?

Oikeusjuttuja ei tulisi käydä lehdistössä ja mielipidepalstoilla. Jos teistä tunttu että olette päteviä syyttäjiä, niin hommatkaa lakimiehen tutkinto ja Demlalta todistus, niin pääsette syyttäjäksi.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #5

"Se on hovissa muuttunut", vastasi Valde kun kundit kysyivät mistä hän on saanut tuomion.Valde kertoi lusivansa rattijuoppoustuimiota, johon toiset, mutta kortinmukaan sinulla on kaksi törkeää pahoinpitelyä sekä useita varkauksia.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Näitä vapauttavia tai ehdonalaisia tuomioita raiskauksista ja lapsiseksistä voi verrata siihen, että parituksesta, eli asuntojen vuokraamisesta ja järjestämisestä tilapäistä seksiä varten tuomittiin juuri yksi mies neljäksi vuodeksi ja nainen kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Seksi nähdää kyllä vaarallisena ja kovia tuomioita vaativana rikoksena, jos kyseessä ovat naiset, jotka käyttäymisellään rikkovat naisten sukupuoliroolin rajoja, mutta miesten impulsiiviset seksuaalisen väkivallan teot katsotaan niin lieviksi, että niistä voi tuomita korkeintaan ehdonalaista vankeutta.

Sosiaalidemokraatti Liisa Jaakonsaari boggasi täällä eilen, että Intian raiskausskandaali herättää koko maailman raiskauksia vastaan. Herättäisikö edes demarit? Demareiden kriminalipolitiikan kirjoitti aikanaan paljolti Ulpu Iivari, joka taas oli imenyt tietonsa serkultaan, vankilapastori Juhni Iivarilta, joka oli punapappi ja kaikkien "rangaistusten liventämisvaatimusten ja rikollisten ymmärätämien äiti".

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Maailma on muuttunut, rikoslainsäädäntömme ei. Toinen hyvä esimerkki on se, että törkeistä talousrikoksista saa yleensä aina pitkät kakut. Esim. Merisalon 6 vuoden vankeustuomio. Ihan hyvä että niistäkin tuomitaan, mutta näkisin silti että lastenraiskaajan pitäisi saada kovempi tuomio kun veronkiertäjän.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/kovat-tuomi...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Merkittävää Merisalon jutussa on se että hän istuu lahjonnasta vankilassa, mutta se kenet hän on lahjonut, ei ole ollut edes syytteessä. Eli poliitikon lahjonnassa pätee samat säännöt kuin seksinostossakin, vain ostaja tuomitaan.

Näin prostituoidun ja poliitikon ammatit yhdentyvät ja ammattien käytännöt vastaavat toisiaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

OIKAISU: Tuomioistuin antaa ehdottoman tai ehdollisen tuomion. Vanki pääsee vankilasta ehdonalaiseen vapauteen lusittuaan kaksi kolmasosaa tai puolikkaan jne tuomiostaan. Tässä muotoasiassa tehdään paljon virheitä jopa sanomalehdissä ja uutisissakin.

EI siis ole lakitekstissä mitään ehdonalaista tuomiota, vaan ehdonalainen vapaus valvonnassa vankilasta vapautuessa sekä ehdollinen ja ehdoton tuomio oikeudessa; jälkimmäinen johtaa vankilaan.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Itä-Suomen hovioikeus on tehnyt päätöksensä ja niihin kaikki asianosaiset tyytyvät tai muuten!

Miten lienee Itä-Suomen käräjäoikeuksien tuomioiden laita? Ovatko ne olleet ankarampia kuin muualla Suomessa?

Nyt Rkp:tä edustavan oikeusministerin päätöksen jälkeen kaikki muuttuu. Kouvolasta siirretään kaikki toiminnot Kuopioon, johon rakennetaan uudet tilat. Kouvolassa joudutaan hylkäämään erittäin hyvät rakennukset, mutta mitäpä ei tehtäisi ruotsinkielen vuoksi. Tuleehan Kuopion hovioikeudesta kaksikielinen, koska sen alueeseen kuuluu myös Pyhtää, joka on kaksikielinen kaikkiaan 4500 ruotsinkielisen voimalla. Siis eläköön suomenruotsi, joka on ruotsinkielen piskuinen itäinen murre. Rahaa menee, mutta se on vain maallista.

Johan Lom

Olisit jättänyt tuon kielisoturiulottuvuuden pois tästä blogista, koska se ei ole käsitellyn asian keskiössä.

Sen sijaan kysymyksesi siitä, ovatko käräjäoikeuden tuomiot olleet ankarampia kuin muualla, on relevantti. Jos hovioikeus alentaa tuomiota rikoksessa, jonka kohdalla suuren yleisön tunteet saavat vallan, vain tuohon alentamiseen kiinnitetään huomiota ilman, että analysoitaisiin mitä on alennettu ja mistä.

Tunnevaltaisuuteen kuuluu myös sellainen ilmiö, että vaikka tuomiona on 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta, niin tuon "alentamisen" taivastelijat kirjoittavat pokkana, että "raiskauksista selviää muutaman tunnin yhdyskuntapalvelulla".

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Tuolla on myös tapauksia, joissa ehdottomaan vankeuteen tuomitut lastenraiskaajat ovatkin saaneet ehdollista vankeutta. Käytännössä siis ei mitään. Onko käräjäoikeudessa parempi oikeustaju vai suojeleeko hovioikeudet jostain syystä lastenraiskaajia?

Johan Lom Vastaus kommenttiin #14

Niissä yhteyksissä käytetään termiä "hyväksikäyttö" - ei raiskaus.

Alaikäisten kohdalla hyväksikäytöksi voidaan tulkita hyvinkin lievä asia, joten on aivan mahdollista, että hovioikeuden oikeustaju on ollut käräjäoikeutta parempi. Ainakin eräässä julkisuuteen tulleessa alaikäisen hyväksikäyttötapauksessa kyse oli siitä, että syytetty oli nostanut tytön pyjaman helmaa. Sellainen on mielestäni hyvin moitittavaa, tilanteesta riippuen jopa rangaistavaa, mutta ei välttämättä ehdotonta vapausrangaistusta edellyttävä rikos.

Kuten olen jo aiemmin todennut, ilman, että aineistoon on mahdollista perehtyä, on parasta luottaa oikeusjärjestelmän toimintaan näissä kysymyksissä.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #15

Minusta raiskaus on raiskaus myös lasten kohdalla. Sen takia käytän tuota ilmaisua. Pyjaman helman nosto voidaan sitten erikseen määritellä vaikkamtuonne hyväksikäyttö puolelle.

Voi olla, että hovioikeus välilä tekee oikeitakinnratkaisuja. Haluan kuitenkin tuoda näitä tapauksia päivänvaloon, sillä niillä tiedoilla mitä meillä on, näyttää erittäin huolestuttavalta. En myöskään usko, että käräjäoikeudet olisi totaalisesti niin pihalla kun tuomitsevat näitä. Heillä kaikki tieto on kuitenkin tuomiota annettaessa käytettävissä.

Ilmiö on minusta joka tapauksessa huolestuttava ja rangaistukset ei mitenkään ainakaan ole yksissä tuumin kansalaisten oikeustajun mukaan.

Jukka Ryhänen

Mies raiskasi muistamattomassa tilassa olevan naisen.

Älytön lause ellei mies sitten ole myöntänyt raiskanneensa. Nainen joka ei muista niin ei ole voinut muistaa tulleensa raiskatuksi.

Ja mp-kerhon tiloissa. Menikö nainen sinne vapaaehtoisesti - jos meni ja otti siellä viinaksia muistamattomuuteen asti niin olisikohan hiukan syytä ottaa vastuuta tekemisistään.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Kyllä sitä varmasti voi huomata tulleensa raiskatuksi, vaikkei sitä muistakkaan. Uhria on turha lähteä syylistämään, eikä edes moottoripyöräkerhon tiloissa saa raiskata vaikka olisi kuinka humalassa.

Jos haluat joskus testata, vedä lärvit ja pyydä kavereitasi tunkemaan pesäpallomaila jonnekin. Huomaat varmasti aamulla, vaikket tapahtumaa muistaisikaan. Näin kärjistettynä.

Jukka Ryhänen

Olet ihan höpöukko. Sinunlaisia on Suomen torit täynnä. Pyri lautamieheksi niin pääset pätemään.

Jukka Ryhänen Vastaus kommenttiin #19

Olisi parempi ettei oikeudenkäynneistä kirjoiteltaisi lehdissä. Ne uutiset eivät sovi kaikille.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #19

Jos sinusta on höpöä vaatia lastenraiskaajille ja raiskaajille kunnon tuomioita, niin sitten voin olla höpöukko.

Jukka Ryhänen Vastaus kommenttiin #21

Itse vedetty aikuisen naisen känni ja hengailu mc-kerholla on hiukan eri juttu. Populisti rangaistusintoilija ei toki sitä tajua. Yritin vaan herätellä mutta turhan myöhään onhan kello jo paljon. Öitä.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #22

Ei varmaankaan ole fiksua mennä mp-kerholle ja humaltua, mutta raiskaus on raiskaus siitä huolimatta. Mutta edelleenkään tarkoitus ei ole nyt tarttua yksittäiseen juttuun vaan yleiseen linjaan jossa tuomioita lasketaan jatkuvasti törkeistä rikoksista. Vieläpä sellaiselle tasolle, mikä ei vastaa ihmisten oikeuskäsitystä. Öitä nyt kuitenkin.

Johan Lom Vastaus kommenttiin #21

Esittämäsi "yleinen linja" koostuu pelkästään yksittäistapauksista, joista jokainen pitää tutkia erikseen.

Esimerkiksi:
"Joulukuussa 2005 Hovioikeus kumosi raiskaustuomion
Itä-Suomen hovioikeus on vapauttanut syytteestä 51-vuotiaan miehen, jonka Joensuun käräjäoikeus tuomitsi raiskauksesta vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Mies vapautettiin myös yli 3 000 euron vahingonkorvauksista."

Tuossa tapauksessa hovioikeus on siis todennut, että käräjäoikeuden syyllisyystuomio on ollut virheellinen ja se on todennut syytetyn syyttömäksi. Juuri siksi Suomessa on mahdollista valittaa ylempiin oikeusasteisiin, jotta tapaus voitaisiin tutkia uudelleen, esimerkiksi uusien todisteiden valossa.

On täysin perusteetonta sanoa, että vapauttava tuomio on kansan oikeustajun vastainen, jos hovioikeus on todennut miehen syyttömäksi. Minkään rikoksen kohdalla ei pelkkä syyttäminen riitä Suomessa syyllisyyden toteamiseen. Sinuakin voisi joku ilkeyksissään syyttää raiskaajaksi ja kun vapauttava tuomio tulisi, joku lehti voisi otsikoida, että "raiskauksesta syytetty vapautettiin". Ja kansa kohisisi.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen Vastaus kommenttiin #30

Ihan yhtä hyvin voi myös olla, että käräjäoikeuden tuomio oli oikea ja hovioikeuden virheellinen. En tiedä.

Minusta oikeuslaitoksen tuomiot saa ja pitää pystyä kyseenalaistamaan. Niin käräjäoikeuden kuin hovioikeudenkin, toki myös korkeimmankin oikeuden. Teoriassa voisi olla mahdollista vaikkapa sellainen, että hovioikeuden tuomarit olisivat itse mukana pedofiiliringissä ja antaisivat helpompia tuomioita kavereilleen. Jos tälläista ei voisi kyseenalaistaa, niin saisivat ihan rauhassa toimia. Ja huom. nyt en mitenkään vihjaile, että tälläista olisi.

Andreas Pyy

Suomen oikeislaitoksessa on jotain pahasti vialla. Lukemattomien eri esimerkkien ja kiistämättömien tosiasioiden valossa olisi täysin perusteltua luokitella Itä-Suomen hovioikeus rikollisjärjestöksi, koska se jatkuvasti toimii rikollisten eikä tavallisten kansalaisten edun mukaisesti.

panutaneli kuusi

Taas kerran unohdetaan yksi asia.Nimittäin mitä takeita on siitä että tuomioiden koventuessa rikokset vähenisivät.Tutkimusten mukaan liian pitkät tuomiot lisäävät rikoksia eivätkä suinkaan vähennä niitä.Vankilassa olo ei myöskään ole mitään ihan halpaa yksi vanki maksaa noin 60 000 euroa per vuosi.Haluaisin kuulla mistä rahat näihin kovempiin tuomioihin otetaan.Minusta olisi paljon järkevämpää palkata lisää poliiseja koska se ei sadan prosentin varmuudella ainakaan lisää rikollisuutta.Toinen keino olisi tiukempi alkoholipolitiikkakoska Suomessa 90% väkivaltarikoksista tehdän humalassa

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Jos minulta kysytään, niin vankeinhoidossa voidaan säästää rutkasti. Koululaisten ruoka esim. maksaa muistaakseni vain kolmanneksen vankien ruokakustannuksista. Se että joku tutkimus kertoo että pitkät tuomiot ei vähentäisi rikoksia on ihan yhtä tyhjän kanssa. Jos lastenraiskaaja istuu 15 vuotta vankilassa, on lapset 15 vuotta turvassa tältä pedofiililtä. Jos se on ehdonalaisessa, kukaan ei ole turvassa!

panutaneli kuusi Vastaus kommenttiin #29

Ja varmaan kaikki läketieteelliset tutkimukset jotka väittä antibioottien parantavan sairauksia on yhtä tyhjän kanssa.Et vaikuta olevan kovin paljoa asioista perillä.Tämä on vähän samaasarjaa kun ihmiset tappelee lääkärien kanssa siitä milaine hoitotehoaa.Poliisit tuomarit ja vanginvartijat ovat kovempia tuomioita vastaan koska ymmärtävät ettei kovempiuomio vähennä rikollisuutta.Ihan sattumaa ett kaikki ne maat joissa on kovempi linja on enemmän rikollisuutta..Sinun pitäisi mennä Texasiin katsomaan ihailemasi kriminaalipolitiikan tuloksia.Siellä noin joka sadas asukas istuu vankilassa.

Et ilmeisesti ole kuullu puhuttavan sellaisesta ilmistä kuin laitostuminen.Mitä pidempään on vankilassa sitä suuremmalla todennäköisyydellä uusi rikoksensa sieltä palattuaan.Sitäpaitsi miksi luulet joidenkin raiskaajien tappavan uhrinsa.Tietysti etteivät jäisi kiinni kovat tuomiot saattaisivat lisätä tlläisiä tapauksia.Joita Suomessa on onneksi hyvin vähän.Jammun jälkeen ei pedofiilimurhia ole ollut mikä todistaa onnistuneesta kriminaalipolitiikasta.En osaa sanoa voitaisiinko vankien ruokmenoista säästää mutta joka tapauksessa vankilan henkilökunta ei tee yötään ilmaiseksi.Kovemmat tuomiot tuo lisä kustannuksia ja mielestäni on parempi palkata lisää poliiseja.

Johan Lom

Kuten ylempänä totesin Itä-Suomen Hovioikeus ei ole alentanut käräjäoikeuksien tuomioita sen useammin kuin muutkaan hovioikeudet. Kyse on jonkinlaisesta lööppisensaatiosta, jolla pyritään myymään iltapäivälehtiä.

Niin Itä-Suomen Hovioikeuden tuomaristossa kuin kaikkien muidenkin hovioikeuksien tuomaristossa on oikeusoppineita, kokeneita ja fiksuja kunnon kansalaisia ja heidän sukupuolijakaumansa pyritään myös pitämään balanssissa. He perehtyvät seikkaperäisesti kaikkiin oikeustapauksiin ja tekevät yhdessä pitkään keskustellen harkitun ja lakiin perustuvan päätöksensä tuomiota koskien. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö tällaiset tuomiot olisi perustellumpia kuin suuren yleisön taivastelut iltapäivälehtien sensaatiokirjoitusten perusteella tapauksista, joiden kohdalla ei periatteessa anneta juurikaan yksityiskohtaisia tietoja julkisuuteen.

On totta, että monien vuosien ehdottomia tuomioita ei useinkaan anneta raiskauksista, mutta sellaisiakin esimerkkejä on olemassa. Tämä saattaa johtua siitä, että suuren yleisön kuvitelma kimppuun hyökkäävästä arpinaamasta, joka puukolla uhaten raiskaa kotiin palaamassa olevan rippikoulutytön, on hyvin kaukana siitä todellisuudesta, mitä valtaosa oikeuteen päätyvistä raiskaustapauksista edustaa.

Esimerkiksi sukupuoliyhdyntä alle 16-vuotiaan kanssa tulkitaan nykykäytännön mukaan aina raiskaukseksi. Jos sellaisessa rikoksessa on paljon lieventäviä asianhaaroja, esimekiksi seurustelusuhde ja molemminpuolinen halukkuus, niin on ymmärrettävää, että ne otetaan huomioon tuomioita määrättäessä. Mikään ei kuitenkaan sitten estä Iltalehteä räväyttämästä otsikkoon "Lapsen raiskaajapedofiilin tuomiota alennettiin".

Käyttäjän timce185 kuva
Timo Leppänen

Suomi nyt on vähän lapsellinen maa, mutta ei voi mitään.
Kuinkahan moni noista jotka saa edes sen vuoden vankeus tuomion istuu sen vuoden linnassa, kun musta tuntuu että vaikka tuomiot on lyhyitä niin niistä istutaan puolet, joka tapauksessa.

Eli jos saat vuoden vankeustuomion 14 lapsen raskaamisesta tässä edistyneessä hyvinvointi suomessamme, niin istut vain 6 kuukautta linnassa.