Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kanerva sai tänään 1 v ja 3 kk ehdollisen tuomion TÖRKEÄSTÄ LAHJUKSEN OTTAMISESTA ja VIRKAVELVOLLISUUDEN rikkomisesta. Merisalo, joka anteliaasti tuki Kokoomusta ja Kepulaisia sai 6 vuoden ehdottoman tuomion. Samalla tuomittiin moni muukin, mutta kyllä kaikki nämä uutiset on jo lukenut. Kysymys kuuluukin:Kuinka pitkään Kokoomus aikoo sietää rötösherroja puolueessaan? Nauttiiko Kanerva...
Usarin puheenvuoro on loistava palvelu! Viimeaikoina kirjoituksia on alkanut kuitenkin tulemaan siihen tahtiin, että harva jaksaa enää kaikkia lukea. Niinpä laitoin itselleni muistiin parhaat bloggaajat, ja jaan listan nyt kanssanne. Listallani on henkilöitä, jotka ovat joko oman alansa parhaimmistoa tai muuten vaan loistavia bloggaajia. 1. Henri MyllyniemiErinomainen talouden käsittelijä,...
Jutta Urpilainen ehdotti viime viikolla rikkaiden solidaarisuusveroa! Kuten kaikki tietävät ja ovat lukeneet, koskisi tämä vero yli 100 000€ vuodessa tienaavia. Ajatus on hyvä ja tuntuu varmasti pienipalkkaisestakin kivalta. Nyt saadaan "rikkaatkin" osallistumaan!Jutta ei tapansa mukaan taaskaan kertonut kuitenkaan koko totuutta. Päivänselväähän on, että Kokoomus tuollaista vastustaa. Yhtä selvää...
Oli taas naurussa tänään pidättelemistä, kun luin tämän uutisen! On taas Kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset pannut parastaan Persujen parjaamisessa.Uutisessa kerrotaan siis, että Kimmo Elomaa tuntee jonkun Cannonball jäsenen kuntosalin kautta. Kyseessä on lähinnä hyvänpäiväntutut, joita moikkallaan kun törmätään. Mikäs siinä?Huvittavaksi uutinen menee siinä vaiheessa kun toimittaja kysyy...
Rokotuskampanjalla sikainfluenssaa vastaan ei ollut mitään merkitystä vakavasti sairastuneisiin ja kuolleisiin. Sitä vastoin suomessakin useat henkilöt sairastuivat parantumattomasti narkolepsiaan.Asia tuli esille, kun Ruotsalainen lääkäri Staffan Sylwan vertailli tuloksia Uppsalan läänin ja Australian sekä Uuden-Seelannin kanssa, jossa ketään ei rokotettu. Uppsalassa, jossa suuri osa ihmisistä...
Syy SDP:n ja Lipposen kannatuksen romahdukseen on löytynyt. Kaikkitietävä Jungner on kaikessa viisaudessaan tullut siihen lopputulokseen, että kaikki se johtui suurilta osin sosiaalisen median taitamattomuudesta sdp:ssä. Kyllähän me kaikki olisimme Lipposta äänestäneet, kun kaverit Facebookissa olisi suositellut eikös vaan?No kuntavaaleissa sitten on uusi puoluesihteeri kun Jungner nyt sanojensa...
On taas vaaliviikko käynnissä ja politikot lupailevat ihan mitä kansa tahtoo kuulla. On vaan aina mukava muistella, miten edelliset lupaukset ovat jääneet kuin kuuroille korville!Jokainen muistaa vielä viime kevään vaaliväittelyt. Vai muistatteko? Urpilainen, Arhinmäki ja Räsänen lauloivat yhteen kuoroon, että suomen vastuita evvr:ssä ei tule nostaa. Toisinhan siinä kävi kun päästiin Kataisen...
Niinhän siinä sitten taas kävi. Euroalueen kriisi on jälleen pahentunut ja pääministerimme on lomalla! Kataisen omin sanoin siis:"On sitten ihan pihalla, kun tulee takaisin töihin. Se tuntuu välillä aika hienolta"EVVR:än luottoluokitus laski tänään AA+ luokkaan. Asioita seuraaville tämä ei tullut yllätyksenä, mutta wannabe porvarit voi yllättyä kun taas käydään suomalaisen veronmaksajan...
Valviran ylijohtaja, Marja-Liisa Partanen on jälleen kohuotsikoissa. Tällä kertaa Partanen, joka vastaa ja valvoo myös kehitysvammaisten palveluja, vastustaa henkeen ja vereen ettei vain hänen takapihalleen rakenneta Kehitysvammaisten asuntolaa! Perusteluina tällä Tarja Halosen palkitsemalla aktiividemarilla (sai vuonna 2006 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin) on mm.Hoitokoti...
"Plus" äänet on hävinnyt tänään kommenteista? Miksi? Tuo oli erinomainen tapa kertoa, että on jonkun kanssa samaa mieltä asiasta ja toimi myös ei kirjautuneille! Oliko liian moni "väärää mieltä"?
Olen aktiivinen ampparit.com sivuston käyttäjä, ja toissa päivänä hätkähdyin kun seuraava uutinen nousi raketin lailla äänestetyimmäksi! Uutinen sai nopeasti 129 "PLUS-ääntä" ja roikkui äänestetyimmät listan ykkösenä.http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011122614991392_pd.shtmlItse uutinen oli aika mitään sanomaton ja suorastaan tylsä. Amppareita monta vuotta seuranneena, tiedän ja uskallan...
Tulipa taasen hesarin pääkirjoitus. Aivan uskomatonta kuraa kuten voi odottaakin, mutta tällä kertaa se oli jopa loukkaavaa!Kirjoitus käsittelee Juha Rahkosen tutkimusta persuista. Rahkosen tutkimus sinänsä on mielenkiintoista luettavaa, mutta HS:n pääkirjoitus siitä ei ole.Ensiksi HS käsittelee Rahkosen tutkimusta, mutta sitten välissä on seuraavaa:"Millä perussuomalaiset sitten erottuvat muista...
Matias Härkönen
Helsinki
Sitoutumaton
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?